Kuopion raittiusseuran perustaminen

Anglosaksilaisen raittiusliikkeen uusia virtauksia oli eri teitä saapunut maahamme 1880-luvun alkuun mennessä. Niiden vaikutuksesta oli syntynyt toisistaan erillään toimivia paikallisia raittiusyhdistyksiä. Niistä mainittakoon Hellmanin sisarusten Vaasaan v. 1877 perustama ehdottoman raittiuden yhdistys. Ratkaisevimman panoksen koko maan käsittävän absolutismin pohjalle perustuvan raittiustoiminnan aikaansaamiseen antoi kuitenkin Kansanvalistusseuran sihteeri tohtori Aksel August Granfelt. Suunnitellessaan Kansanvalistusseuran Kalenteria oli hän perehtynyt muutamiin englantilaisiin kalentereihin ja raittiutta käsitteleviin teoksiin. Syyskuussa 1882 hän Uudessa Suomettaressa esitteli silloin jo 50 vuotta toimineen Englannin raittiusliikkeen ohjelmaa, toimintatapoja ja työn tuloksia. Ja kesäkuussa 1883 ilmestyi A.A. Granfeltin kirjoittama ja Kansanvalistusseuran kustantama kirjanen Nykyajan raittiusliike, jonka vaikutuksesta eri tahoilla maatamme saatiin voimakas herätys säännöllisen raittiustyön alkamiseen.

Kansanvalistusseuran asiamiehenä Kuopiossa toimi reaalikoulun kollega (lehtori) Bruno Granit. Hän sai kohta tohtori Granfeltin kirjasen ilmestyttyä sen käsiinsä tutustuen suurella mielenkiinnolla siinä esitettyihin ajatuksiin. Hankittuaan lisäksi Ruotsissa ilmestynyttä raittiuskirjallisuutta hän päätti syksyllä 1883 pitää kansantajuisen esitelmän raittiuskysymyksestä. Tilaisuus pidettiin lokakuussa 28. päivänä Kunnallishuoneeksi nimitetyssä kokoushuoneessa, joka kansan keskuudessa kulki ”Ranetin kirkon” nimellä. Luennon aiheena oli: ”Mitä on tehty ja tehdään juoppouden estämiseksi?”. Esitys herätti niin suurta mielenkiintoa, että jo marraskuun 21. päivänä pidettiin kokous raittiusseuran perustamiseksi Kuopioon. Kokouksessa asetettiin maisteri Granitin johdolla 6-henkinen toimikunta laatimaan asiassa ehdotusta. Joulukuun 13. päivänä 1883 perustettiin Kuopion Raittiusseura, ja päätettiin liittää se alaosastoksi Kohtuuden Ystävien seuraan. Kuopion Raittiusseuran arkistossa on hyvin säilyneenä A.A. Granfeltin ja O.A.F. Lönnbomin 24.12.1883 allekirjoittama Kohtuuden Ystävien päätoimikunnan vahvistus seuran säännöille. Pari kuukautta aikaisemmin olivat Kohtuuden ystäviin liittyneet helsinkiläiset raittiusyhdistykset Koitto ja Eos. Kuopion Raittiusseura on näin ollen vanhin maaseutuseura tässä keskusjärjestössä, jonka nimeksi ja vuonna 1884 tuli Raittiuden Ystävät. Koitto ja Kuopion Raittiusseura ovat perustamisestaan lähtien olleet jatkuvassa toiminnassa. Kun Koitto vuonna 1915 liittyi Sosialidemokraattiseen Raittiusliittoon, on Kuopion Raittiusseura siitä lähtien ollut Raittiuden Ystävien vanhin paikallisyhdistys. Vuonna 1884 oli ensimmäinen toimintavuosi. Sen päättyessä oli seurassa 189 jäsentä, joista ehdottoman raittiuden osastossa ylivoimainen enemmistö. Sääntöjen mukaan oli seurassa myös yleinen osasto, johon kuuluvilta ei vaadittu ehdotonta raittiutta. Siihen liittyi 1884 yhteensä 42 jäsentä.

Minna Canth oli ensimmäisiä Kuopion Raittiusseuran jäseniä.

Raittiusliikkeen alkuajoista maassamme

Raittiusliikkeen toiminta ja Kohtuuden ystävät

Amerikkalaisen raittiusliikkeen toiminnan vaikutuksia alkoi 1800-luvun puolivälin jälkeen ilmetä myöskin Euroopassa. Suomessakin alkoi usealta taholta kansalaisten keskuudesta kuulua vaatimuksia väkijuomien käytön hillitsemiseksi. Vuonna 1853 saatiin maassamme professori Stepan Baranowskin aloitteesta aikaan keräys raittiuskirjasten toimittamista varten, joka johti erityisen Raittiuskirjasten toimikunnan perustamiseen. Ja vuonna 1859 – 1861 perustettiin koko maata käsittävä keskusseura Kohtuuden Ystävät taistelemaan väkijuoma tapojen siistimisen puolesta. Perustamistoimenpiteissä oli myös mukana J.W. Snellman, joka katsoi juopottelevan elämäntavan olevan suurena esteenä yleisen kansallisen heräämisen tiellä. Seuran perustamista tehokkaasti tukeneen helsinkiläisen sanomalehti Morgonbladetin päätoimittaja maisteri August Schaumanin muistelmien mukaan Kohtuuden Ystävien seura oli järjestetty Snellmanin aatteen ja hänen laatimiensa sääntöjen mukaan. Pääperiaatteeksi hyväksyttiin, että seuran jäsenen ei tarvitse sitoutua kokonaan luopumaan väkijuomien käytöstä, mutta jokaisen seuraan liittyneen katsotaan ilmaisseen kantanaan, että humalatila, olipa se minkä päihdyttävien juomien tahansa aiheuttamaa, on arvotonta sivistyneelle ihmiselle.

Osoittautui kuitenkin, että Kohtuuden Ystävien perustaminen ei muodostunut pohjaksi hedelmälliselle kansalaisjärjestötoiminnalle. Se alkuinnostus, jonka vallitessa lähdettiin luomaan Raittiuskirjasten toimikunnasta kansalaisten omatoimisuuteen perustuvaa seuraa, lamaantui vähitellen. Maaseudulle ei syntynyt paikallisyhdistyksiä, eikä edes pääkaupunkilainen keskusseurakaan pystynyt säännölliseen toimintaan Raittiuskirjasten toimittaminen kuitenkin jatkui. Pian alkoi käydä yhä ilmeisemmäksi, että 1860-luvun suuri väkijuomapoliittinen saavutus, viinan kotitarvepolton lakkauttaminen ei voinut merkitä väkijuomakysymyksen koko ratkaisua. Väkijuomien käyttö lisääntyi huomattavasti kaupungeissa ja muilla sellaisilla paikkakunnilla, jossa oli viinapolttimo, tislaustehdas tai väkijuomamyymälä. Niinpä Kuopion läänin kuvernööri J.A. von Essen mainitsi vuoden 1872 kertomuksessaan juoppouden, joka läänin väestön keskuudessa aikaisemmin oli ollut miltei tuntematonta, lisääntyneen kaupungissa ja niiden lähistöllä seurauksena viinapolttimoiden perustamisesta. Kasvava juopottelu ja siihen liittyvät muut sosiaaliset haitat aiheuttivat lisääntyviä pyrkimyksiä löytää väkijuomakysymyksessä päteviä ratkaisuja. Ruotsin esikuvien vaikutuksesta pyrittiin mm. työväestön elämästä vähentämään taloudellista ja siveellistä tuhoa, jota viinan ja muiden alkoholijuomien runsas käyttäminen sai aikaan. Eräänlaisia työväen juomalakkoliikkeitä syntyikin vuonna 1873 useilla suuremmilla työpaikoilla, mutta nämä hetkellisen innoituksen pohjalta lähteneet yritykset sammuivat pian.

Murrosajan vaikutuksia

Olennaisena tekijänä lisääntyneeseen väkijuomien kulutukseen oli 1870-luvun alkupuoliskolla tapahtunut työpaikkojen äkkinäinen ja huomattava nousu. Silloin vallinnut korkeasuhdanne sai rahan vilkkaasti kiertämään. Pohjois-Savossa kehittyi samaan aikaan vilkas laivaliikenne Kuopion ja sitä ympäröivien vesistöjen varsilla sijaitsevien seutujen välillä. Kaupankäynti lisääntyi ja voimistui. Omavaraistaloudesta alettiin maaseudulla nopeasti luopua, sillä tehdastuotteet tulivat huokeammiksi. Toisaalta karjatuotteet tekivät kaupungissa hyvin kauppansa ja talouselämä muuttui yhä rahavaltaisemmaksi. Viinankulutuksen lisääntyminen pantiin myös metsämyyntien syyksi. Vientimahdollisuuksien kehittyminen johti metsien arvon kohoamiseen ja metsäkauppojen huomattavaan vilkastumiseen. Sen johdosta syntyi erikoisesti Pohjois-Savoon suuria muutoksia maanomistusoloissa. Suuri määrä maatiloja joutui sahalaitosten ja muiden puunjalostusyhtiöiden omiksi. Sillä yhtiöille kelpasi metsät mieluummin maapohjineen. Näin syntyi lukuisasti tilattomia ja tilapäisestä työstä eläviä, sillä entisillä maanomistajilta hupenivat helposti saadut rahat nopeasti. Väkijuomat olivat tietenkin tapahtuneessa muutoksissa suurena tekijänä. Muunmuassa Kuopiossa toimivat anniskeluyhtiöt johtivat monet tilalliset turmion teille, koska mitään väkijuomien myyntirajoituksia ei ollut.

Minna Canth ja raittiusliike

Amerikan naisten joulun edellä 1873 tekemä ristiretki kapakoita vastaan innostutti siihen aikaan vielä Jyväskylässä vaikuttanutta Minna Canthia tarttumaan kynään raittiiden elämäntapojen puolesta. Vuosina 1874 ja 1875 hän kirjoitti miehensä toimittamaan Keski-Suomi lehteen useita kertoja raittiusasiasta. Jyväskylässä kesäkuussa järjestetyn kansakoulunkokouksen aikana pidettiin hänen aloitteestaan ”Kokous viinatulvan rajoittamisesta”. Professori Y.S. Yrjö
Koskinen toimi tämän asianharrastajain kokouksen puheenjohtajana. Esitelmässä Minna Canth Uuden Suomettaren selostuksen mukaan ”lämpimästi ja kauniilla suomenkielellä kehotti yhteisiin ponnistuksiin viinan turmiota vastaan” mainiten edelleen, että ”harvoin olemme kuulleet jalompia sydämestä lähteneitä sanoja”. Syksyllä 1875 kertoi Helsingfors Dagblad jyväskyläläisen sivistyneistön johtavien suunnitelmasta joukkoanomuksesta viinaa
vastaan. Vuoden 1876 aikana kertyi anomuskirjaan koko maasta 1560 nimeä, joista 118 oli Helsingistä. Tuossa merkillisessä adressissa, joka osoitettiin kenraalikuvernööri Nikolai Adlerbergille, sanotaan mm. ”Juoppouden pahe runtelee kansan ydinvoimat ja riistää siltä siveyden. Jumalan pelon ja totuuden tunnon; lukemattomat perhekunnat on se jo hävitykseen saattanut, yhteiskunnan perustukset vapisevat ja koko isänmaa huokaa haikeasti yltyneen turmeluksen vallassa. Suomen kansan henkiset voimat ovat vielä kehittymättömät, eivätkä niin muodoin kohtaa mitään vastustusta. Kansanvalistus, jota nykyaikaan innokkaasti maassamme edistetään, on epäilemättä tulevaisuudessa oleva vakain turva väkeväin juomain ylellistä nautintoa vastaan, vaan ennen
kuin nämä valistuksen hedelmät tuleentua ennättävät, ovat himot juurtuneet ja kasvaneet valtaan sellaiseen, joka kansan on perikatoon syöksevä, ellei pikaista ja tehokasta apua sitä ennen ole saavutettu.

Adressi on katsottu Minna Canthin kynästä lähteneeksi, ja on se epäilemättä osaltaan auttanut kypsymään niitä alkoholipoliittisia toimenpiteitä, joihin 1880-luvulla ryhdyttiin. Jäätyään leskeksi ja muutettuaan v. 1880 Kuopion Minna Canth aloitti kaunokirjallisen toimintansa. Pääteoksissaan hän on usein kosketellut väkijuomien turmelevaa vaikutusta.

Suomalaisuuden suuri herättäjä J.V. Snellman osoitti, että syynä henkiseen hervottomuutemme oli kansallishengen ja kirjallisuuden puute, että kansalliskirjallisuuden pitää olla suomenkielistä. Minna Canth oli armoitettu taistelija ja taiteilija, joka loi tuota kaivattua kirjallisuutta kohoten realistisen kauden huomattavimmaksi naiskirjailijaksi. Suomen raittiusliikkeen historia kertoo, että molemmat olivat näkyvällä tavalla luomassa pohjaa myöhemmin suureksi kansanliikkeeksi paisuneelle raittiustyölle. Kuopioon pystyttänyt muistopatsaan niille kahdelle suurelle suomalaiselle, jotka se on tuntenut omakseen.

Kirjoittanut Bruno Granit (myöhemmin Iloniemi)